keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

8.4.2014/ Kaaren Karnevaalit

 Maaliskuun viimeinen kauppakeskuskeikka oli Helsingin Kauppakeskus Kaaressa. Kaaren keikka olisi myös osa Kaaren Karnevaaleja jolloin kauppakeskus on täynnä tarjouksia ja lisäksemme olisi myös arvontoja ja sirkusesityksiä. Odotimme Kaaren keikkaa sillä muutaman kerran jo Hennyn kanssa käytyämme siellä, huomasimme ettei se olekkaan mikä tahansa kauppakeskus. Kaari on moderni ja tyylikäs kauppakeskus ja voisi jopa sanoa sen olevan yksi Suomen tyylikkäimmistä. Esimerkiksi käytävä jolla sijaitsevat kauppakeskuksen ravintolat, on näkemisen arvoinen. Todella tunnelmallinen ja kaunis. Harvoin sitä näin kauppakeskusta pääsee kehumaan! Mutta olimme molemmat impressed kuinka tyylikäs kauppakeskus on noussut Helsingin syrjään.

 Mitäpä olisi keikka ilman tyttöjen selfieitä?


 (Kuva: Nyymix)
Kauppakeskuskiertueen aikana laitamme myös jakoon flaijereita josta löytyy edustavan promokuvamme ja tietojemme lisäksi myös alennuskoodimme yhteistyökumppanimme naistenvaateliikkeen HerSecret:in nettikauppaan. Kannattaa tulla noutamaan sellainen meiltä esimerkiksi Huhtikuun kauppakeskuskeikoiltamme jolloin käväisemme vielä mm. Hyvinkään Willassa ja Lahden Triossa.


  (Kuva: Nyymix)
Kaaressa oli Turun Hansan tapaan meille käytössä poikkeuksellisen iso lava kauppakeskusympäristöön joten sillä kelpasi tömistellä. Ihmisiä kerääntyi ennen esiintymistämme ympäri keskellä olevaa lavaa ja mukana oli oman vakkarikuvaajamme Hannun lisäksi myös liuta muita kuvaajia. Keikalle oli tullut myös monta tuttua ihanaa ihmistä joista osa kävikin meitä moikkaamassa ennen tai jälkeen keikan.

 (Kuva: Toni Ajanti)
Myös tanssijamme Ninny joka on toistaiseksi tauolla keikkailusta tuli moikkaamaan meitä! Ninny on aina tervetullut ja ihana näky, vaikka emme enää kiireisen treeniaikataulumme vuoksi ehdi näkemään yhtä usein kun ennen, pidämme yhteyttä silti Ninnyn keikkatauon ajan paljon! Ninny ja Julia ovat molemmat keikkatauolla mutta me muut keikkailemme tällä viiden tanssijan kokoonpanolla vielä ainakin kevään ajan.


 Keikkasettimme oli vielä Kaaren keikalle samanlainen kuin Turun Hansassa. Lähes kymmenen minuutin setti piti sisällään uusia kappaleita ja vanhempia koreografioita. Mukana on myös K-Pop coverin pätkää 4Minute "What's your Name?" kappaleesta joka aiheutti Kaaressa katsomosta riemunkiljahduksia. K-pop kilpailut ja tapahtumat ovat aina olleet meille hauskoja joten tällä hetkellä harkinnassa on osallistua Suomen Kpop festivaalin kilpailuun loppukeväästä. Sitä ennen jatkamme perinteitä tuomalla keikoillamme mukanamme silloin tällöin K-poppia.

 Setissämme oli mukana yhteisten koreografioiden lisäksi tyttöjen oma osuus sekä oma soolo-koreografiani jota vauhdittamaan lopussa tuli Emilia. On tärkeää tehdä tanssiesiintymisiimme erilaisia tanssikokonaisuuksia joissa jokainen tanssija tuo persoonaansa hyvin esille ja lavalla tapahtuu kokoajan jotakin uutta. Yksipuolisuus on meille kirosana ja tahdommekin osoittaa monella tavalla kehittymistämme ja erilaisia tapahtumia jossa pystymme esiintymään ja mukautumaan monenlaiseen makuun. Tämä kiertue itsessään taitaa olla aika hyvä esimerkki siitä, tietäisittepä kuinka meitä tämänkin kanssa on epäilty ;) Mutta täällä olemme ja hyvin pyyhkii!

 Henny ja tytöt pääsivät myös poseeraamaan Kaaren oman maskotin kanssa.


  (Kuva: Nyymix)
Kevään seuraavia kauppakeskuskeikkoja varten on luvassa hieman uudistettua settiä, mukana myös Hansasta ja Kaaresta tuttuja hetkiä sekä aivan uutta materiaalia, joten kannattaa tulla katsastamaan meidät myös tässä kuussa! Kauppakeskukset ovat hyvin erilaisia joten mielenkiinnolla odotamme Huhtikuun seikkailua kun keikkaputkemme jatkuu Lahden, Nurmijärven ja Hyvinkään kauppakeskuksiin. Lisäksi keikkakalenteri tuo tullessaan myös urheilutapahtumaa ja seksikkäämpää iltashow:ta yökerhossa.

 (Kuva: Toni Ajanti)
Tulossa vielä blogiin postausta viimeisimmiltä keikoiltamme Salon automessuilta ja Helsinki Seagulls-matsista ennenkuin julistamme ensimmäisen blogikilpailun joka on kaikille lukijoillemme avoin! Kannattaa siis liittyä lukijaksemme tuolta sivupalkista ;)

Tässä vielä lopuksi editoituna videota kauppakeskus Kaaren esiintymisestämme!

Olitko paikalla? Mitä pidit?



0 kommenttia: