tiistai 28. heinäkuuta 2015

28.7.2015/ Keikkoja, kuvauksia ja muuta!

Hetkeen ei täällä puolella ole päivitelty tilannetta vaikka Instagram ja facebook-sivuillamme on kuhinaa harva se päivä! Kaikkea mahdollista on tapahtunut tämänkin kevään ja kesän aikana ja vielä enemmän edessä. Aloitimme vuoden heti Tammikuun alussa musiikkivideon kuvauksissa Helsingissä.

Musiikkivideoon osallistui ryhmästämme hieman tavallisesta keikkapoppoosta eroava porukka. Julia, Elena, Ninny ja Ari olivat mukana nu-metal yhtye Six Inch:in musiikkivideolla. Pienestä varustuksestamme huolimatta kuvauspaikalla oli tappavan kylmä. Ainakin tälläisissä asuissa. Videota varten oli treenattu biisin mittainen koreografia joka sitten vedettiin kuvaajalle sooloina ja yhdessä useampaan kertaan.

 Ninny, joka on ollut viimeksi mukanamme keikalla kesän alussa 2013 ja treenaamassa samana syksynä, osallistui videon kuvauksiin ja treeneihin. Ninny tullaan myös näkemään tottakai mukanamme Glorian suuressa AFRODISIAC NIGHT-illassamme, josta vielä lisää myöhemmin tässä postauksessa.

 Pimeä ja hyvin tummaan rock-videoon sopiva kuvauspaikka oli keskellä Helsinkiä vaikkei äkkiä niin ajattelisikaan. Videon upeat asut tulivat HerSecret-yhteistyökumppaniltamme ja hiuspidennykset Ribella by Jasminelta.

 Musiikkivideon kuvaukset usein venyvät ja mekin olimme varautuneet pidempään päivään kun mitä se kaiken kaikkiaan oli. Kuvauksista jäi hyvä rento fiilis ja valmis videohan on youtube:ssa katsottavissa mm. meidän youtube-sivuiltamme.

Tässä vielä valmista videota!

 Vuoden ensimmäinen keikkamme oli Niko Heleniuksen singlejulkaisubileet Helsingin Baarikärpäsessä. Ryhmästämme oli paikalla poikkeuksellisesti kolme sairastapauksen vuoksi mutta silti yleisö sai kunnon shown.

 Esiintymisemme oli esimakua tulevaan keikkasettiin ja mukana oli mm. kaksi uutta koreografiaa jotka olivat promovideollammekin, joka ilmestyi loppuvuodesta 2014.

 Tässä vielä videota keikasta!

 Kevään aikana myös järjestimme tuttuun tyyliin promokuvaukset. Uudet kuvaukset olivat tarpeen varsinkin kun keväällä löysimme koe-esiintymisten kautta uuden tanssijan remmiimme. Pitkään jatkuneet koe-esiintymiset tuottivat tulosta kun viime metreillä koe-esiintynyt Heli olikin loistava lisäys ryhmäämme! Koe-esiintymisissä kävi paljon potentiaalisia tyttöjä ja kaikkien yhteystiedot jäävät varmasti meille talteen tulevia lisäyksiä varten!

 Promokuvauksissa oli valinnanvaraa vaatteiden osalta. Kuvauksissa meillä oli neljät erityyliset teemat käytössä. Yksi teema oli raikas, värikäs ja monipuolisesti eri tapahtumiin sopivat kuvat aina kauppakeskus- nuorten ja yleisötapahtumien mainostukseen. Lisäksi kuvattiin burleski-tyylisiä kuvia joissa asusteilla sai koreilla. Kolmas teema oli seksikäs, nahkaa, uv-valoja ja clubi-maista ulkoasua edustava tyyli. Neljäntenä kuvattiin itämaistyyliset bellydancer-kuvat kolikkohameiden kera.

 
 Kuvauksissa oli varattuna pitkä pöytärivi kuvausvaatteille joista kuusi tyttöä voisivat valita mieleisensä.

 
 Kuvat otettiin kahtena päivänä kaikessa rauhassa.

 Meikkiin ja hiuksiin kului myös jonkin verran aikaa kun eri lookkeja oli paljon ja tyttöjä oli kolme kumpanakin päivänä. Täsä valmistuu Hennyn burleskilook.

Ninja oli myös yhteistyökumppanimme kuvauksissa ja heiltä noudettiin erä erilaisia koruja aina kaulakoruista korvakoruihin. Yhteistyössä kuvauksissa olivat myös Jerone, HerSecret, Ribella by Jasmine ja Pink Monkey, josta saimme upeat sukkahousut Burleski-kuviin.

 Kuvausrekvisiittaa oli paljon käytössä ja uusimmat kuvat taitavatkin olla teatraalisimmat tähän mennessä!

 Kuvista tuli loistavia ja esimerkiksi neonlamppu teki oman säväyksensä keikkapromoihimme.


 Ensimmäisenä päivänä kuvauksissa olivat Julia, Elena ja Ninny.

 
Toisena kuvauspäivänä kameran edessä olivat Emilia, Henny ja Heli.

Viimeisimpinä promoina kuvattiin itämaistyyliset promot joissa pääsimme heittäytymään kunnolla teemaan mukaan. Promokuvista saa myös hieman osviittaa minkälaisissa asuissa esiinnymme AFRODISIAC NIGHT-tapahtumassamme. Mukana on nimittäin kokonainen "Bellydancer" setti. 

 Myös uusi tanssijamme Heli oli samantien täysillä mukana kuvauksissa ja ne olivat myös hänelle hieno kokemus. Heli hoiti kuvaukset kuin olisi hyvinkin tottunut olemaan koko päivän kuvattavana ja kuvat olivat erittäin onnistuneet.

 Kaiken muun ohessa ryhmämme on treenannut ahkerasti koko kevään. Paitsi myös Heli, joka on onnistunut hyvin tehtävässään treenata useat koreografiamme tultuaan mukaan, mutta myös Ninny ja Julia jotka ovat palanneet treenaamaan kunnolla. Kevään aikana on valmisteltu niin perus keikkasettiä kuin pidempää uutta show:ta.

 Keikkoja olemme tehneet mm. Keravan nuorisokahvila Tunnelissa jossa olimme kahdesti tanssittamassa nuoria. Nuoret olivat loistava yleisö ja molempien keikkojen jälkeen jäimme kirjoittamaan nimmareita ja ottamaan yhteiskuvia.

 Keikkojen aikana mm. järjestimme tanssikilpailua ja opetimme nuorille tanssia.

 Löysimme itsemme useammankin nuoren Instagramiin lisäämistä yhteiskuvista!

 Elena jakamassa nimmareita.

 Army-teeman lisäksi keikoilla on nähty väriteemaa.

Tässä vielä videota toiselta Keravan keikalta!

 
Lisäksi kesän aikana tanssimme jälleen nuorten leirillä Tuusulassa. Viime kesänä neljän tanssijan voimin ja mukanamme oli vielä Ida, tänä vuonna viiden hengen porukalla ja mukana oli uusi tanssijamme Heli.


 Sateinen kesä ei pettänyt tälläkään kertaa, mutta onneksi muutaman pisaran jälkeen sade kaikkosi ennen esiintymistämme. Ulkokeikat kun eivät ole kovin sade-ystävällisiä.

 Heli suoriutui hyvin ensimmäisistä keikoistaan kanssamme. Luvassa syksystä eteenpäin lisää. Heli pääsi muutaman kuukauden jälkeen suoraan hyppäämään vauhdissa mukaan.

 Treeni on jatkunut tiiviisti näihin päiviin saakka. Nyt valmistaudutaan syksyyn ja tuleviin keikkoihin. Niistä tärkein on varmasti AFRODISIAC NIGHT, jossa kaikki seitsemän tanssijaamme nähdään yhtäaikaa lavalla ensimmäistä kertaa!

Facebook-sivuillamme on paljon lisää tietoa tapahtuma-sivuineen jossa tulemme myös paljastamaan kaikki upeat yhteistyökumppanimme tapahtumaan liittyen! Ryhmämme esiintymisen lisäksi show:ssa mukana K-pop tanssiryhmä NOW, Idols-tähti Niko Brotkin ja rap-tähti Sana poppoonsa kanssa! Vauhdikas ja monipuolinen show siis luvassa! Tervetuloa ;)

 Valmiita promokuvia on ollut kesän aikana nähtävillä aina Facebook-sivuistamme Instagramiin saakka ja ne näkyvät pian myös katukuvassa kun syksyn keikkajulisteet löytävät paikkansa!

 Lisää promokuviamme facebookissa!




1 kommenttia:

lauantai 17. tammikuuta 2015

17.1.2015/ Promokuvaukset osa 2

Joulukuun lopussa ehdimme myös kuvata promovideomme loppuun. Kuvauksethan toteutettiin kahden päivän aikana ja ensimmäisestä kuvauspäivästä teimme postauksen aikaisemmin. Postauksen lopussa tietysti nähtävillä varsinainen videomme.

Päivä alkoi aamulla aikasin rauhallisesti meikin ja hiusten kohennuksella. Tähän menee kuvauksissa aina useita tunteja, sillä kuvauksia varten tarvitaan vahva ja tarkka meikki joka on kestävä. Aamun aikana Henny, Julia ja Elena saivatkin vahvat meikit ja ensimmäistä osuutta varten tarvittavat lettikampaukset. Puolentoista metrin pituiset letit olivat osana videon ja promokuvien lookkia.

Tässä Henny ja Elena valmiiden kuvauslookkien kanssa. Hennyllä tällä kertaa kullanhohtoiset smokey-eyes-tyyliset kissamaiset silmämeikit ja Elenalla metallinhohtoiset meikit tummilla rajauksilla jotka korostavat kauniisti vaaleita silmiä. Lisäksi Elenalla oli höyhenkoristeiset tekoripset.
Tässä valmista materiaalia promokuvauksista lettien kera. Kaikkien tyttöjen koristerintaliivit ovat saatavilla HerSecret.fi nettikaupasta.

Julian vahva kuvausmeikki suurien tekoripsien kera.

Päivän aikana kuvattiin neljä erilaista settiä promovideota varten. "Boss" koreografia valkoisella taustalla, raidallisen seinän ja mustan taustan kera "Booty" koreografiaa ja vielä alkua varten erikseen napatanssimainen osuus. Promovideon tarkotuksena on näyttävällä tavalla vilauttaa eri puolia ryhmämme tyylistä ja tehdä muutama erilainen koreografia videolla.

Videolla näkyy myös yhteistyökumppanimme Ribella by Jasmine:n hiuspidennykset tytöillä sekä ihania korutatuointeja joita on saatavilla Ribellan nettikaupasta. Korutatuoinnit toimivat kuten lapsuudestamme tutut "purkkatatuoinnit". Asettelet tatuoinnin oikeaan paikkaan, lämmintä vettä päälle esimerkiksi märällä pyyhkeellä painamalla ja suojaliuska pois. Erittäin helppoa luoda näyttäviä yksityiskohtia esimerkiksi baari-iltaa varten! "Posh-tattoos" tatuoinnit kimaltelevat kauniisti kuin korut joten ne ovat varmasti näyttäviä koristeita. Tatuointeja on paketissa neljä arkkia joista jokainen varmasti löytää erityylisiä itselleen sopivaksi.

Promovideollamme "Booty":n introssa tytöillä on korutatuointeja yllään. Emilialla ja Elenalla on otsallaan tatuoinnit koristamassa ja vahvistamassa itämaista tunnelmaa. Elenalla on korutatuointi myös ranteessaan. Näitkö tämän jo videolla?

Hennyllä on myös ranteessaan kultainen korutatuointi joka ei kaukaa juurikaan rannekorusta erotu.

 Myös valmiissa promokuvissa näkyy korutatuointeja. Hennyllä on tatuointeja kädessään useampi.

Elenan upeat punaiset kutrit ovat Ribellan pidennyksiä. Paljettikuvioiset rintaliivit ovat HerSecret-nettikaupasta.

Videossa Hennyllä oli myös Ribellan liukuvärjätyt vaaleat pidennykset. Vaaleissa pidennyksissä oli shokkipinkit latvat. Pidennysten määrä on suositusten mukaan aina vähintään 100g. Se on kuitenkin yksilöllistä. Esimerkiksi todella paksuihin hiuksiin tarvitaan enemmän pidennyksiä jotta lopputulos on luonnollinen. Hennyllä on päässään kaksi pakettia pidennyksiä eli n. 200g.

Julialla on päässään tummanruskeat Ribellan teippipidennykset. Näiden kanssa lisäämään näyttävyyttä on laitettu vaaleampia klipsipidennyksiä. Emilialla oli myös videossamme Ribellan tummat pidennykset raitaosioilla varustettuna. Julian pidennykset ovat sävyä #4 ja Emilialla oli päässään lähes mustat, #1B sävyiset pidennykset. Jokaisen pidennykset ovat joko 50 tai 61 cm pitkät.

Tytöt valmistautumassa kuvauksiin.

Ennen seuraavien kuvien ottamista.

Henny ja Elena.

Ari ja Henny.

Valmiita promokuvia on esillä facebook-sivuillamme.
Ja valmis promovideo on julkaistu vuoden lopulla ja se on jo kerryttänyt satoja katselukertoja.

Tytöt promokuvassa.

Loppuun tietysti valmis promovideo. Behind the scenes materiaalia tulossa päivältä lisää myöhemmin videon muodossa facebook-sivuillemme.



0 kommenttia: