tiistai 20. elokuuta 2013

20.8.2013 Promokuvaukset osa 1

 Sunnuntaina oli vihdoin ensimmäiset promokuvaukset tältä kesältä. Suunnitelmien mukaan ne piti toteutua jo kuun alussa mutta keikkakiireet ovat pitäneet meidät visusti tanssin parissa. Ensimmäisenä laiteille astui jälleen Elena, jonka kanssa kuvasimme pitkän päivän. Päivä alkoi jo aikaisemmin päivällä kun Elenan luona alkoivat valmistelut kuvauksia varten. Piti katsastaa vaatteet, meikata ja laittaa hiukset ojennukseen. Ja tähän kaikkeen saa todellakin kulumaan aikaa! Postaus sisältää pieniä paljastuksia kuvien muodossa (mukaanlukien yllä olevan lähikuvan yhdestä valmiista promokuvasta), mutta varsinaiset kuvat tulevat esille vasta myöhemmin.

 Niittirintsikat, joita käytettiin myös promokuvissa ovat tilattu ulkomailta ja sininen korsetti puolestaan on yhteistyökumppanimme HerSecret.fi mallistoa. Tarkoitus oli ottaa kaksi settiä asuja jotka näyttäisivät kaksi puolta jokaisesta ja toisivat jotakin uutta vuoden alussa otettuihin promokuviin. Samalla myös erilaisia kuvia viime kesän promokuviin verrattuina. Tätä kesää varten huomattavin ero on kuvata yksittäin tai pareittain kuvat jotta saa enemmän irti jokaisesta kuvattavasta ja välttää turhaa sähläystä. Viime kesänä jo huomasi kuinka nopeasti ilta tuli, vaikka valmistautuminen kuvauksiin aloitettiin aikaisin aamulla!

 Hiuspidennykset kuuluvat tottakai suurena osana visuaalisuuteen, pitäähän kuvissa olla pitkä ja hulmuava tukka! Hiuksiinkin haluttiin erilaista lookkia, nyt suoristettiin raidoitetut hiukset ja maksimoitiin pituus. Lisäksi tilapäisesti kuvia varten tehtiin otsis hiuslisäkkeistä. Tämäkin jokin päähänpisto joka jo aikaisemmin tuli mieleen ja vain oli pakko testata! Elena oli käynyt myös ostamassa uudet clip-on pidennykset Goldwell:n tukusta ja pidimme molemmat niiden raitasävystä ja ne toivat lisää sävyjä Elenan hiuksiin. Joissakin kuvissa hiukset näyttävät hyvinkin vaaleilta pidennysten ansiosta. Elenan hiukset on raitojen lisäksi värjätty tummanruskeiksi alta, joka tuo syvyyttä hiusväriin. Alle laitoimme tummanruskeita pidennyksiä, mm. Delightful Hair teippipidennysosioita (sävy #2).

 
 Tällä lookilla Elena käveli kuvauksiin. Matkalla tuli tosin kuumempi kun kuvittelimmekaan. Vielä kesä jaksaa lämmittää! Pitää nauttia jokaisista auringonsäteistä!

 
 Viime kesän tapaan lähdimme kuvauksiin Suomenlinnaan. Siellä on vaihtelevaa ympäristöä ja saamme kuvata siellä rauhassa. Suomenlinnassa oli ihmisten lisäksi myös runsaasti eläimiä! Silti oli hieman yllättävänkin hiljainen sunnuntai, lähtiessämme koko saari tuntui autiolta. Vasta lähempänä rantaa näimme muutakin elollista kun kaneja ja lintuja!

 
Tässä hieman esimakua kuvista joita otettiin useita erilaisia. Kolme pääkuvasarjaa ovat täysin eri tyylisiä toisistaan. Promokuvien pääkuvat ovat tummia, rohkeita ja seksikkäitä. Toiset kuvat ovat muotikuvan tyylisiä, visuaalisesti hyvin erilaisia kuvia mitä olemme ottaneet aikaisemmin ja näissä kuvissa on poikkeuksena myös otsis joka muuttaa tyyliä. Kolmas setti oli rokahtava, mutta kuvat ovat beauty-kuvien tyyppisiä vahvoja mutta kauniita ja jopa herkkiä. Näissä kuvissa on sininen korsettiasu. Otimme myös muitakin kuvia, kuten postauksen lopussa näkyvä auringonlaskussa otettu kuva.

 "Aurinko häikäisee...leviskö meikit?" "Ei......." (Ja korjailemaan meikkiä..)

Tämän kuvasarjan varsinainen promokuva on nähtävillä facebook-sivuillamme maistiaisena.  

 Tässä vielä loppuun tummanpuhuvaa making of kuvaa, joka jättää lookin sopivasti arvailujen varaan. Kuvasarjan tuloksia saadaan ihastella myöhemmin. Keskiviikkona on vuorossa Ninnyn kuvaukset, toivottavasti Ninnyn polvi jaksaa jo hieman kävellä vaikka suurimmaksi osaksi julkisilla perille menemmekin. Hän ei pääse kanssamme vielä ensi viikon messukeikalle. Syyskuussa aloitammekin treenin mm. KDC-kisoja varten jota odotan innolla! Viime vuoden tyylin ja viime vuoden palautteet pois pyyhkien, lähdemme aivan erilaisella näkemyksellä mukaan! Emme lähde kisaamaan, lähdemme pitämään ensisijaisesti hauskaa! Pointtina olisi shokeerata hyvällä tavalla ja olla ajattelematta liikaa mitä tuomarit ajattelevat viime vuodesta viisastuneina. We are who we are.

Tässä loppukevennykseksi yksi kuva loppuillasta auringonlaskun kera!

Mitä mieltä olette kuvista?



1 kommentti:

  1. Elena on niin kaunis!!! kuvat näyttävät niin siisteiltä :):)

    VastaaPoista