perjantai 18. lokakuuta 2013

17.10.2013 KDC K-pop tanssikilpailu!

 Luvassa nyt laajempaa postausta KDC-tapahtumasta joka oli viime sunnuntaina. Ehdimme valmistautua kilpailuun suunnilleen kuukauden päivät ja olimme hieman huolissamme, sillä viime vuonna olimme treenanneet vähintään kaksi kertaa saman ajan. Koreografia oli kuitenkin meille sopiva, RANIA-yhtyeen "Dr. Feel Good" joka istui meille kun nenä päähän ja osa liikkeistä tulikin omaksuttua hyvinkin helposti. Kuitenkin koreografia on täynnä eri tasossa tapahtuvaa liikkumista ja kaiken tuli näyttää siltä, että tanssi sujuu meiltä leikiten ja yhdenaikaisuus, joka on tanssiryhmillä usein kaikista haastavinta pitäisi näyttää hyvältä. Vielä lauantaina olimme neljän hengen voimin treenaamassa hetken, sillä esimerkiksi Emilian treenaus kisoja varten oli jäänyt valitettavan pieneksi töiden vuoksi.


 Aamulla valmistauduimme Elenan luona tyttöjen meikin osalta ja Julian meikkasin vasta paikan päällä Gloriassa. Myöhästyimmekin junasta ja kuten yleensä, saavuimme tyylikkäästi myöhässä paikalle. Tällä kertaa kuitenkin emme olleet ainoita ja aamu jatkui pienen palaverin jälkeen valmistautuessa. Glorian pienet backstage-tilat valmisteltiin 15 tanssiryhmälle ja viime hetkellä vaihdoimme pienimpään pukkariin, sillä ironista kyllä - siellä tuntui olevan enemmän tilaa. Samalla pikkuhiljaa myös tutustuimme kanssakilpailijoihimme. Osa on meille tutumpia, osa ryhmistä oli kisassa ensi kertaa ja osaa emme olleet koskaan tavanneetkaan vaikka viime vuonna he kilpailivatkin samassa kisassa. Tanssiryhmiä oli tänä vuonna hyvinkin erilaisia. Suurin osa ryhmistä oli puhtaasti nais- tai miesvoittoisia mutta mahtui mukaan muutama sekaryhmä lisäksemme. Kenraaliharjoituksemme tänä vuonna kattoi vaan yhden treenauskerran joten vedimme sen täysillä läpi ja siirryimme videon ääreen ruotimaan mitä tekisimme paremmin illan esityksessä. Tässä vaiheessa olimme vielä normivaatteissa, mutta kuulemma tytöt olivat saaneet jo tässä vaiheessa loksautettua muutamien leuat lattialle.

 
 Kokoonpanomme oli myös tänä vuonna viiden tanssijan ryhmä, mutta mukana oli kaksi tanssijaa jotka tosiaan viime vuonna olivat katsomon puolella. Heille takahuoneen jutut olivat uudempi kokemus, meille muille kisan tämä osuus sujui melkolailla samaan tyyliin kun viime vuonna ja samassa pukuhuoneessakin. Istuimme myös ajoittain katsomossa ihailemassa kanssakilpailijoidemme esityksiä. Tässä vaiheessa jo oli päivänselvää, että kilpailun ykkös ja kakkospaikat olivat täyttyneet. Vaikka otimme kisan tosissamme, emme kuitenkaan tulleet voittamaan vaan pitämään hauskaa. Tanssityylimme on sellainen joka jakaa ihmiset puoliksi ja tuomarit tulisivat joko vihaamaan meitä tai sitten rakastamaan. Koskaan ei voisi tietää. Ja viime vuonna saimme palautetta että olimme liian seksikkäitä ja että oli "liikaa tukkaa". Tänä vuonna olisi vielä ENEMMÄN "tukkaa" kun viime vuonna ja olisimme oikeasti seksikkäitä, joten emme kuvitelleet että tämä purisi tuomareihin. Mahdollisesti päinvastoin. Tänä vuonna emme kuitenkaan tahtoisi jäädä täysin vaille mielipiteitä vaan että meidät muistettaisiin. Oli se sitten hyvällä tai pahalla ;)

 
 Elena paranteli Idan asua vielä takahuoneessa lähes esiintymiseemme asti. Kätevät tyttömme halusivat viimeisiä yksityiskohtia myöten tehdä asuistamme niin näyttävät kuin mahdollista ja lähes jokaisen asuun tuunailtiin pieniä yksityiskohtia. Kuvassa näkyy Idan "luottavaisen ilmeen" lisäksi myös uusi hiustyyli, kylmänvaalea tukka jossa latvoissa turkoosista siniseen liukuväri.

 
 Julialle tuli kisoja varten uusi hiuspidennys Delightful Hair:ltä ja niiden laittamisesta tulossa vielä kattavaa postausta myöhemmin. 50 cm platinanvaaleita hiuspidennyksiä korostivat kirkuvan punaiset raidat.

 Tyttöjen meikki oli KDC:tä varten vahva ja näyttävä. Inspiraatiota oltiin haettu alkuperäisestä RANIA:n musiikkivideosta jossa smokey-eye tyyppisten silmämeikkien tummuutta väritettiin kultaisella luomivärillä. Pääsimme myös kokeilemaan yhteistyökumppanimme Makeupshop.fi:n toimittaman meikkipaletin metallisia sävyjä tähän meikkiin, toimii! Oikeastaan kaikki kajaalikynästä lähtöisin oli kokeilussa tässä esiintymisessä. Idalla oli myös tilauksemme meikkivoide ja tekoripsetkin naamallaan. Pääsimme myös todentamaan ihanan Duo-ripsiliiman vaikutuksen, toisin kuin yleensä - tämän päivän aikana kenenkään ripset eivät lähteneet irti kesken päivän! On se vaan luotettava!

 
 Upeat, näyttävät esiintymisasumme olivat luotto-yhteistyökumppanimme HerSecret:n toimittamat. PVC-tyyli oli tehty hyvin lähelle RANIA:n tyyliä ja tyttöjen upeat kropat tulivat upeasti esille. Tytöt näyttivät seksikkäiltä ja näyttäviltä, mutteivät mauttomilta. Keeping it sassy but classy! Kolmella tytöistä oli toppi + hameyhdistelmä ja yhdelle tytöistä oli mekko, jokaisen alla asiaankuuluvat shortsit. Tyylikkäät PVC polvisukat toivat oman naisellisen tiukan säväyksen lookkiin ja illan aikana taisivat loksauttaa loputkin leuat paikoiltaan sekä tapahtumapaikalla että Glorian sivuovilla vilvoitellessaan. Vahvan visuaalisen lookin takasivat nämä asut ehdottomasti ja tarkoituksemme toteutui, olimme varmasti kilpailun seksikkäin tanssiryhmä.

Jos kiinnostuit, käväise katsastamassa asut HerSecret:n valikoimasta!


 
Jotta ryhmän miestanssija ei jäisi jalkoihin tai kukaan ei pääsisi väittämään ettei esitykseen ole heittäydytty, päälläni oli räväkkä asteen androgyynisempi rock-henkinen asu. Nahkatakin tuunauksesta teki hankalampaa se, että kyseessä oli aitoa nahkaa oleva takki. Kuitenkin takin olkakoristukset ja toisen hihan kaksoisketjukoriste onnistuivat tarkoituksenmukaisesti. Asuista tämä oli varmasti avarampi kuin tyttöjen asut, mutta mielummin niin. Tyttöjen osalta esiintyminen oli myös ensimmäinen jossa jokaisella oli korot, jokaisella mustat kiilakorot.

 
Elena ja Julia juoruamassa takahuoneessa.

Ida ja Emilia ottivat kaiken irti odottelusta.

 
Tytöt bäkkärillä ennen lavalle nousemista.


Tapahtumaan pakkautui varmasti melkolailla sama määrä ihmisiä kun viime vuonna, eli satoja satoja ihmisiä. Jossakin vaiheessa kun kävin moikkaamassa Hennyä, joka jonotti sisälle päässyä ennen ovien avautumista, jono oli jo tällöin kadun päähän asti. Huikea yleisö on myös hyvin mukana ja jokainen ryhmä sai loistavan vastaanoton. KDC:n avasi pidempi esiintyminen jossa oli mukana tanssijoita jotka järjestivät tapahtumaa. Esiintymisjärjestyksessään olimme viides tanssiryhmä. Vaikka paikat olivat arvottu, olimme hauskasti juuri näiden kahden loistoryhmän välissä jotka tiesimme päätyvän parhaimpien joukkoon.




Toinen näistä ryhmistä oli High Definition, joka lopulta voitti ansaitusti kilpailun. Viime vuodesta poiketen, tänä vuonna mukana oli miesvahvistuksia ja hyvin maskuliininen koreografia ja kappale.

Kilpailuissa oli tänäkin vuonna omat lempparimme ja yksi lemppareistamme oli tottakai AfterShock, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä aikaisemmin ja ystävystyimme tyttöjen kanssa jo viime vuoden kilpailuissa. Hyväntuulisen esiintymisen aikana tytöt olivat pukeutuneet söpöihin pinkkeihin koulutyttöpukuihin. On upeaa nähdä kehitys tanssijoina monen ryhmän kohdalla, esimerkiksi juuri AfterShock on kehittynyt vahvemmaksi ja varmaksi tanssiryhmäksi ja uudet jäsenet ovat hyvin lunastaneet paikkansa kilpailuesiintymisen perusteella.

(Kuva: Heikki Salokanto)

Oma vuoromme koitti jo melko pian, sillä kilpailu meni viime vuodesta poiketen nopeasti eteenpäin. Tuomareina toimi neljä tarkkaavaista silmäparia jotka katsoivat myös esiintymisen aikana läppäriltä alkuperäistä musiikkivideota tarkistaen kuinka hyvin kaikki menee samalla tyylillä. Loistava yleisö alkoi jälleen huutamaan jo punaisten valojen mennessä päälle alkuasetelmassa, pakostikin toi hymyn kasvoille. Parasta oli se, että yleisön suuntaankin sali oli enemmän valaistu kuin viime vuonna joten sain itse nähdä yleisön yllättyneet ilmeet kun nousimme ylös asujemme kanssa. Esiintymisemme meni suhteellisen hyvin, lukuunottamatta pienempiä virheitä jotka häiritsevät meitä itseämme enemmän kun mahdollisesti muita. Pääosin kaikki meni kuitenkin niinkun kuuluikin loppuasentoa myöten.

(Kuva: Heikki Salokanto)

(Kuva: Laura Auna)

Esiintymisen jälkeen katsoimme esityksemme nauhalta kun Henny toi videokameran meille. Kuulimme myös tuomarilta arvion ensimmäisen tauon aikana. Saimme aika tavalla kehuja esityksestämme, mutta myös varoituksen siitä, että illan taso on huima joten tuomareilla tulee olemaan vaikea työ edessään pisteyttää kaikki esitykset. Sen jälkeen katsastimme muiden tanssiryhmien esiintymisiä joita emme osaa olleet aikaisemmin kenraaleissa nähneet. Tänä vuonna oli mahtavaa että myös muut ryhmät olivat miettineet hyvin tarkasti esiintymisasunsa ja panostusta oli näkyvissä ympäriinsä. Ryhmiä oli ilo seurata. Kaikenkaikkiaan kovatasoisia ryhmiä oli mukana kisaamassa joukossa ja emme ajatelleet suoranaisesti mitään sijoituksia ennenkun ne alkoivat selviämään.

(Kuva: Heikki Salokanto)

Kuitenkin kun tuloksia alettiin luetella, lueteltiin TOP 5 random järjestyksessä. Ryhmämme nimi tuli jo heti toisena ilmi ja tällä kertaa MEIDÄN leukamme tipahtivat lattiaan ja kävelimme hymyt korvissa lavalle jännittämään lopullista tulosta. Loppujen lopuksi pääsimme sijalle 3! Suoraan näiden kahden maskuliinisen hip-hop koreografian jälkeen, jotka tiesimme menevän suoraan kärkeen! Fiilis oli aivan huikea meillä kaikilla. Kaiken lisäksi saimme ison lahjakorin!



Lahjakorissa oli kaikkea syömäpuikoista K-pop lehtiin, fanikuviin, pelikortteihin, sukkiin kuin makeisiinkin.

Emilia esittelee lahjakorin antimia.

 
Siinä se nyt koreilee seinällä :)

 Ja vielä lopuksi itse esiintymisvideo. Alle viikossa sitä on katsottu jo lähes 1500 kertaa, eli vain kolmisensataa katselukertaa vähemmän kuin edellisvuoden videota VUODEN aikana. Kiitos kaikille jotka ovat jakaneet videota eteenpäin, mm. yhteistyökumppanimme HerSecret:n facebook-sivuilla on video hienosti esillä. :)


 Olitko paikalla? Miltä näytti KDC tänä vuonna? Mitä pidit esiintymisestämme?

4 kommenttia:

  1. Hitsi mun piti hipsiä katsomaan tätä, mutta osui yllättäen kuvaukset päällekkäin tämän kanssa. Harmi että kuvan laatu videossa ei ole huippuluokkaa, mutta siitä saa kuitenkin sen verran selkoa että olitte loistavia!! Upeeta huomata kehitys mikä on tapahtunut ihan hetkessä! Plussaa vielä uudelle tanssijalle joka liikkuu loistavasti! Hyvän jäsenen saitte ryhmääänne!

    VastaaPoista
  2. Olitte kyllä ihan mahtavia! Ja eihän sitä voinut kuin kiljua kun kuuli biisin ekat tahdit (no okei, myönnän et kiljuin jo kun kuulin sanan Afrodisiac), koska oli teille kyllä ihan täydellinen valinta! Odotin teiltä upeaa showta ja en kyllä todellakaan saanut pettyä!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta! :) Harkitsematon, tuli mieleen että meillä jäänyt kiireiden takia hetkeksi koe-esiintymisjärjestelyt taas mutta palaillaanko asiaan vielä? :) Ps. Järjestäjän puolesta on vielä tulossa parempilaatuinen video tuonnempana, mutta viime vuonnakin se tuli vasta kuukausien päästä ;) Odotellaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei näin mä vähän arvelinkin että teillä oli kiireistä tulevien keikkojen takia! Kyllä mä olen edelleen kiinnostunut koe- esiintymään, joten ilmoittele, kun teillä on aikaa semmosia järkätä! =)

      Poista